Moottorikelkkailu

Kevättalvi ja alkukevät ovat parasta moottorikelkkailuaikaa. Hohtavan valkeat hanget houkuttelevat ohjatuille tai omatoimisille mooottorikelkkailu retkille. Mikä onkaan mukavampi tapa tutustua talvisen luonnon nähtävyyksiin kuin hyvin suunniteltu rauhallinen kelkkasafari. Suomessa on tuhansia kilometrejä kelkkauria ja muutamia satoja kilometrejä paremmin hoidettuja moottorikelkkailureittejä. Valtaosa merkityistä reiteistä ja urista sijaitsee Lapissa, Pohjanmaalla sekä Kainuussa, mutta kelkkailu onnistuu toki etelämpänäkin. Urien varsilla on usein mukavia tauko- ja tulistelupaikkoja sekä muita palveluja. Ei muuta kuin eväät reppuun ja urille – kanssakulkijoita ja luontoa kunnioittaen. Moottorikelkkailijan opas (liikenneturva)

  • Inarin kunnan alueella kelkkaileva tarvitsee uraluvan.
  • Pidä lupa aina mukana liikkuessasi Metsähallituksen urilla.

Uraluvat moottorikelkkailuun

Kelkkailukausi: 1.10. – 30.5.

Osta uralupa moottorikelkkailuun

Kartat

Tiekarttaan pohjautuvien A3 -kokoisten lupakarttojen mittakaava on 1:200 000 – 1:300 000. Uralupakarttoihin on merkitty urat, joilla moottorikelkkailtaessa tarvitaan Metsähallituksen uralupa. Karttoja voi tulostaa ilmaiseksi Eräluvat.fi-sivustolta.

Kelkkaura vs. kelkkareitti

kelkkaura

  • Metsähallituksen ylläpitämä
  • Kelkkailuun tarvitaan uralupa
  • Ulkopaikkakuntalaisille lupia myyvät Metsähallituksen toimipisteet, Saariselällä myy Urho  Urho Kekkosen kansallispuiston asiakaspalvelu.
  • Paikallisille uralupa on maksuton

kelkkareitti

  • Lupaa ei tarvita
  • Ivalon ja Inarin alureella kelkkareittejä on n 65 km

Ohjeita ja sääntöjä

Moottorikelkan ajamiseen moottorikelkkareitillä vaaditaan vähintään T-luokan ajokortti. Maastossa moottorikelkkaa saa ajaa 15 vuotta täyttänyt henkilö. Moottorikelkkaa ei saa käyttää tiellä muuta kuin tien tai sillan ylitykseen. Jos maastossa liikkuminen on kohtuuttoman vaikeaa tai jos sitä on pidettävä turvallisen tien ylittämisen kannalta välttämättömänä, voi kelkkaa tilapäisesti ajaa tiellä käyttämällä ensisijaisesti tien auraamatonta osaa. Alle 15-vuotias saa harjoitella turvallista kelkkailua suljetulla alueella.  Suljettu alue on aidoilla rajattu alue jolle pääsyä voidaan rajoittaa ja jota voidaan vahtia. Ulkomaisella ajokortilla ajaminen Suomessa

  • Urien ja reittien ulkopuolella maastossa liikkumiseen tarvitsee erillisen luvan maanomistajalta. Metsähallitus myöntää hallinnoimilleen valtio maille luvan.
  • Kelkkailua koskevat samat rattijuopumussäännökset kuin autoilua, myös maastossa.
  • Moottorikelkkaa ei saa käyttää tiellä muutoin kuin tien tai sillan ylitykseen.
  • Ajovalot ovat pakolliset moottorikelkkailureitillä liikkuessa.

Nopeusrajoitukset

Moottorikelkan suurin sallittu nopeus on:

  • 60 km/h   reitillä ja maastossa
  • 80 km/h   jääpeitteisellä vesialueella
  • 40 km/h   kun hinataan rekeä, jossa on matkustajia

Suojakypärän käyttö on pakollinen. Se suojaa vammoilta ja melulta sekä on pakkasella lämmin. Moottorikelkkailureiteillä on noudatettava tieliikennelain määräyksiä, reitillä on oikeanpuoleinen liikenne. Kelkkailija kunnioittaa luontoa. Ei tuhlaa, ei roskaa, ei melua ja ottaa huomioon muut luonnossa liikkujat.

Ennen kuin lähdet kelkkailemaan

1. tarkista sää

Tarkista aina ennen kelkkailemaan lähtöä millainen säätila on.

2. pukeudu hyvin

Pukeudu aina kylmintä säätä silmälläpitäen. Kelkkailuvaatetuksen pitää olla miellyttävä, eikä se saa olla liian kireä. Vaatteiden pitää suojata hyvin kylmältä ja kosteudelta. Vinkkejä kerrospukeutumiseen voit katsoa kohdasta aktiviteetit/treklife/hiihto/vinkkejä hiihtäjän kerrospukeutumiseen.

  • Kelkkailuun sopivat hanskat ovat joustavat ja lämpimät (paksu eristys). Peukaloilla ja muilla sormilla pitää pystyä vapaasti käyttämään kelkan hallintalaitteita.
  • Lämpimät saappaat, joissa on irrotettavat huopavuoret ovat kätevät kelkkaillessa. Pinta ei kastu vaikka lumi sulaisi niihin ja irtovuoret ovat helpot kuivata.
  • Pitkät huivit ja irtonaiset asusteet eivät sovi kelkkailuun, koska ne voivat takertua liikkuviin osiin. Kelkkailussa, kuten muissakin talvisissa lajeissa on tärkeä pitää itsensä niin kuivana kuin mahdollista.

3. käytä kypärää

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä varusteena on kypärä. Kelkkaillessa pitää aina käyttää moottorikelkkailuun tarkoitettua kypärää. Se ehkäisee loukkaantumiselta ja lisäksi suojaa mukavasti kylmältä.

  • Kypärän alle kannattaa laittaa kypärähuppu. Se suojaa ajoviimalta, joka kuitenkin yrittää tunkeutua kaulaan ja niskaan.
  • Suojalasit tai sitten kypärä jossa on visiiri.

4. vuokraa kelkka

Jos moottorikelkka vielä puuttuu niin ota yhteys kelkkavuokraamoon Saariselän Neste

5. kerro lähtö- ja paluu aika sekä reittisuunnitelma

Kelkkaileminen kaverin tai kavereiden kanssa on parempi vaihtoehto turvallisuuden kannalta kuin yksin kelkkailu. Polttoaine saattaa loppua, onnettomuus voi sattua tai kelkka voi yksinkertaisesti hajota. Kannattaa myös muistaa, että moottorikelkka pystyy etenemään pidempiä etäisyyksiä puolessa tunnissa kuin mitä reipas kävelijä kävelee päivässä.

  • Kerro aina jollekin, että olet lähdössä kelkkailemaan ja mihin suuntaan aiot lähteä ja milloin meinaat palata.

Eikä ole hullumpi ajatus ottaa mukaan pientä evästä ja juotavaa. Tietysti ne kelkan perustarvikkeet ja -vaihtosat jotka ovat mukana jokaisessa kelkassa: Vaihtotulppaa, hihnaa, öljyä, polttimoita.

6. tutustu kelkkaan

Ennen kuin hyräyttää kelkan käyntiin olisi hyvä tutustua sen perustoimintoihin. Mistä se käynnistetään, mistä sammutetaan, missä on kaasu ja ennen kaikkea missä on jarru.

7. kuivaharjoittele ajoasentoja

Ajoasento ja tasapaino ovat perustekijät, joilla saa kelkan kulkemaan haluamaansa suuntaan. Paras ajoasento tasapainoa ja kelkan hallintaa ajatellen on yleensä istuma-asento. Joskus myös puolikyykky, ajo toiseen poveen tukeutuen tai seisoma-asento ovat käyttökelpoisia ajoasentoja. Esimerkiksi kaarteessa tai käännöksessä pitää asentoa vaihtaa niin, että paino jakautuu oikein kääntymisen aikana ja tietysti sen jälkeen. Fysiikan lait kyllä opettavat nopeasti, mihin suuntaan milloinkin on hyvä ”kallistella” ja kuinka paljon.

  • On tärkeä muistaa, että jalkoja maahan laittamalla ei saa yrittää tasapainottaa moottorikelkkaa.

Moottorikelkkailu kelkkareitillä ja -uralla

Reittejä on Saariselänkin alueella ihan kivasti. Niitä pitkin on helppo kelkkailla ja jos ei tunne maastoa hyvin niin eksymisen riski vähenee. Siellä liikkuu muitakin kelkkailuun hurahtaneita, joilta voi tarvittaessa pyytää myös apua. Aina kun useampi kuin yksi ihminen liikkeellä, tarvitaan yhteisiä pelisääntöjä. Kuin Mannerheimintiellä konsanaan.

  • Reiteillä ajetaan oikeassa reunassa ja rajoituksien mukaista nopeutta.
  • Pysähdy näkyvälle paikalle reitin reunaan

Liikennemerkit

Liikenne- ja reittimerkkejä löytyy myös näiltä talvisilta urilta. Merkkejä pitää seurata ja noudattaa. Pujottelu merkkikeppien ympäri kuuluu ihan toiseen talvilajiin, ei moottorikelkkareiteille.

Ajo-olosuhteet

Maaston olosuhteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti ja niihin pitää ehtiä / pystyä reagoimaan. Toisinaan reitti voi olla töyssyinen ja lumi on kinostunut, varsinkin jos ei ole vähään aikaan satanut uutta lunta. Jos ajetaan liian lujaa, niin em. olosuhteet voivat olla fyysisesti haitallisia kuljettajalle (ja matkustajalle).

  • Vauhti pitää hidastaa niin pieneksi, että mukavuus ja kelkan hallinta säilyy.

Puolikyykyssä asennossa saa polvet toimimaan lisä-iskunvaimentimina.

Mitä tehdä jos kelkka uppoaa pehmeään lumeen

Jos jostain ihmeen syystä ajautuu kauas reitiltä syvään puuterimaiseen lumeen…kelkka saattaa juuttua ja ruveta ns. kaivautumaan syvemmälle hankeen. Siinä tapauksessa on parempi ottaa kännykkä taskusta ja soittaa 5 parasta kaveria avuksi. Tai sitten voi kokeilla seuraavaa: Jos kelkka vielä kulkee eteenpäin eikä ole ihan lopullisesti uponnut paikalleen, niin voi ohjata kelkkaa niin laajalla kaarella kuin mahdollista ja etsiä kovempaa pintaa. Jos kelkka on jo juuttunut/uponnut lumeen on parempi lopettaa kaasuttaminen ja telamaton pyöritys, se saa kelkan uppoamaan entistä syvemmälle.

  1. Pysäytä moottori ja nouse kelkasta.
  2. Siirrä kelkan peräpää puhtaalle lumelle…tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta kannattaa  yrittää tai sitten odottaa niitä kavereita jotka aiemmin tuli hälytettyä paikalle.
  3. Vierasta materiaalia ei saa laittaa telamaton alle tueksi.
  4. Tamppaa kelkan eteen lunta muutaman metrin alueelta, se yleensä riittää.
  5. Käynnistä moottori uudelleen. Koita siirtää painosi astinlautojen päinvastaiseen päähän, kuin kelkan uponnut pää. Onnistuu parhaiten seisoma-asennossa.
  6. Kaverit pois kelkan edestä ja takaa.
  7. Sitten vain kaasua kelkalle, vakaasti ja hitaasti. Samalla on hyvä keinuttaa kelkkaa sivulta toiselle, niin telamatto haukkaisi paremmin kiinni hankeen.

Tien ylitse olisi mentävä?

Silloin valitaan sellainen kohta tiestä jossa näkyvyys on mahdollisimman hyvä (myös autoilijalle) ja että siitä olisi mahdollisimman helppo ajaa tien yli, huomioi esim. vastapenkan korkeus. Nopeus pitää olla sellainen että pääsee hyvin penkan harjalle, ei liian hidas/ei liian nopea. Kelkka pysäytetään penkan harjalle kokonaan ja odotetaan rauhassa, kunnes reitti on selvä eikä liikennettä ole. Tie ylitetään suoraan yli, 90 asteen kulmassa. Autotiellä ajavat autot, ei moottorikelkat. Jos jostain syystä kuitenkin on pakko ajaa tietä pitkin ja jos se on sallittua, vähennetään nopeutta. Moottorikelkkaa ei ole suunniteltu käytettäväksi kestopäällystetyillä pinnoilla.

Safari-ajossa

Vetäjä johtaa seuruetta ja toinen henkilö valvoo seurueen peräpäätä.

  • Safarilla ei ohitella, vaan pysytään kiltisti letkassa.

Oppaat kertovat ennen lähtöä kaikki turva-asiat ja käytettävät käsimerkit. Tässä lajissa siis käytetään käsimerkkejä ilmoittamaan suunnanvaihdot ja vaarat. Kelkkojen välissä pidetään aina riittävän iso välimatka joka jättää tarpeeksi tilaa myös pysähtymiseen. Edellä ajavan takapuskurissa ei siis roikuta! Maisemien ihailun lisäksi pitää edellä ajavan liikkeitä tarkkailla ja reagoida safari-letkan tapahtumiin.

Hyvät tavat myös kelkkasafarilla

  • Liika kaasuttelu saa kelkan ikään kuin kaivautumaan lumeen ja jättää takana tuleville irtolumisen pinnan (ja tästä sitten pikkuhiljaa muodostuu sitä tiheää, inhaa töyssyä, ”safaripattia”)
  • Turhan ärhäkät kaasuttelut saattavat saada lumen ja jään lentämään taaksepäin ja se taas voi vahingoittaa takana tulevaa kelkkaa tai kelkkailijaa.
  • Jos safarilla kelkkaileva tuntee olevansa jotenkin taitavampi kuin muut, se tuodaan ilmi olemalla rauhallinen ja vastuuntuntoinen kuljettaja.
  • Taitava kelkkailija ei siis esittele taitojaan tai ohittele toisia kelkkailijoita ryhmässä. Vähemmän kokenut kelkkailija saattaa yrittää toimia esimerkin mukaisesti ja epäonnistua.

Käsimerkit:

  • SEIS   =  Jompikumpi käsi suoraan ylöspäin pään yläpuolelle.
  • Vasemmalle kääntyminen   =  Vasen käsi ojennetaan kohtisuoraan haluttuun suuntaan.
  • Oikealle kääntyminen   =  Vasen olkavarsi sivulle ja kyynärvarsi ja käsi kohtisuoraan ylöspäin, niin niin kuin L-kirjain.

Jokaisen kelkkailijan pitää välittää edellä ajan antama merkki osaltaan takana olevalle.

Entä jos kyydissä on matkustaja?

Kelkassa pitää olla matkustajalle tarkoitettu istuin. Jos sitä ei ole, niin kelkkaa ei ole teknisesti suunniteltu matkustajan kuljettamiseen eikä siinä silloin matkustajaa myöskään kuljeteta. Piste. Matkustajan pitää pystyä pitämään kiinni käsikahvoista tai istuinremmistä ja molemmat jalat on pidettävä kokonaan ja kokoajan astinlaudoilla. Tässä lajissa kypärä kuuluu myös takapenkin varustukseen. Matkustajana on yleensä viileämpi olla kuin kuljettajana. On siis erityisen tärkeää pukeutua lämpimästi.

  • Kaulukset tiiviisti kiinni, jostain syystä viima tunkeutuu erityisen kylmänä kaulan ja leuan alueella.
  • Paksut kintaat käteen (vaikka notkeampien ajohanskojen päälle) varsinkin jos matkustajan kahvat eivät ole lämmitetty ja peitetty suojahupuilla. Paksut kintaat myös suojaavat kämmenselkiä risujen iskuilta metsässä ajettaessa.
  • Kelkan liikkeet, tärinät ja pomput tuntuvat monikertaisina matkustajan istuimella.
  • Kuljettajan on muistettava ajaa maltillisesti ja pehmeästi, että myös kyydissä oleva voi istua vakaasti ja turvallisesti eikä tipahda kyydistä. Niin, ja tulee mielellään kyytiin myös toisen kerran!

Päivitetty 12/2021

Moottorikelkkasafari, moottorikelkkailu, snowmobiling

Jaa:

VARAA NYT VARAA NYT Skip to content